Yhtäkkiä Leon muisti naisen. Pari kolme päivää aiemmin tämä oli tuonut filmirullan kehitettäväksi. Nainen oli lumonnut Leonin. Tuoksullaan. Ulkonäöllään. Tämän ympärillä oli hehkunut eroottinen aura siitäkin huolimatta, että naisella oli ollut yllään peittävä sadetakki. Tämä oli suonut Leonille vienon ja leikkisän hymyn muodikkaan, mustankiiltävän sydvestinsä alta. Mutta sitten nainen oli jo lähtenyt. Vain hänen tuoksunsa jäi viipyilemään liikkeeseen pieneksi hetkeksi. Leon huokaisi. Hän sääti kehittäjäkoneen nopeuden pienemmälle voidakseen tutkailla jokaista kuvaa huolella. Nainen riisuutui hänen silmiensä edessä. Vaatekappale kerrallaan katosi naisen päältä kuvien edetessä. Leon unohti edellispäivän platinablondin tyystin. Naisella oli kuvissa yllään sama luumunpunainen sadetakki kuin tällä oli ollut asioidessaan liikkeessä. Mutta nyt takki oli edestä avonainen. Nainen seisoi leveässä haara-asennossa kädet lanteillaan. Hänellä oli jaloissaan pitkät saapikkaat, jotka olivat samanväriset kuin sadetakki, punaruskeat sukat, sukkanauhat ja vyö. Seuraavana päivänä kuvien nainen astui liikkeeseen. "Greta Thommesen", hän ilmoitti ja ojensi Leonille tilauskuitin. "Ovatko kuvat valmiit?"